Kevät on tullut tai voisipa melkein sanoa, että tänään oli jo kesä. Ulkona oli niin kuuma, että jouduin ensimmäistä kertaa läähättämään. Lämpimässä säässä on se hyvä puoli, että meille on auennut uusi huone, jossa voi haistella ulkoilmaa ja josta näkee hyvin pihalle aidanraosta.
Olen nyt maailmaa nähnyt koiranpoika. Kävin nimittäin pääsiäisenä pitkällä matkalla. Kahdeksan tuntia huristeltiin autolla. Se oli kokemus se. Yksi oksennus tuli, mutta muuten matka meni hyvin. Perillä oli ihan uusia hajuja ja uusia ihmisiä.
Painoni on nyt viisi kiloa. Muutenkin tunnen itseni jo melkein aikuiseksi, sillä penturokotukset ovat ohi. Toinen rokotus meni ihan yhtä huomaamatta kuin ensimmäinenkin, oli ne niin hyviä ne eläinlääkärin naksut taas.
Hampaani ovat alkaneet vaihtua. Pienten maitohampaiden tilalle tulee uusia isompia, kiiltävänvalkoisia pysyviä hampaita. Ikenissä kutisee, joten koko ajan pitäisi olla jotain purtavaa.
Minulla on uusi harrastus. Sen nimi on oman hännän jahtaaminen. Saatan pyöriä muutamia minuutteja oman häntäni perässä ja aina se vaan menee pakoon. Jonkun kerran olen onnistunut näykkäämään hännästäni. Viki katsoo pyörimistäni vähän pitkään ja vilkaisee sitten kysyvästi mamiin. Onneksi mami kuitenkin tietää, että se on vaan leikkiä.
Minulla on myös uusia taitoja. Olen oppinut kulkemaan avoportaissa. Juoksen Vikin perässä yläkertaan ja takaisin, joten reviirini on huomattavasti laajentunut. Aluksi minua pelotti tosi paljon ja mamikin taisi pelätä, että putoan portaiden välistä alas. Nyt olen niin iso poika, etten mahdu siitä enää millään.
Maanantaiaamuna mami yllätti meidät täysin. Viki ja minä vedimme vielä sikeitä, kun mami nousi ylös. Kummallinen into alkaa yhtäkkiä nousta tuntia aikaisemmin. No, ei se mitään, me olemme Vikin kanssa jo sinut tuon aikaisen aamunousun kanssa. Oikeastaan se on ihan mukavaa, kun pääsee ajoissa ulos.
Paino on noussut tasaisesti. Äsken mittauksessa sisko sai minulle lukemat 4,6 kiloa. Mami kysyy minulta usein, aionko minä collieksi, kun kasvan niin vauhdilla. Mutta tuskinpa vaan, eiköhän tässä shelttinä pysytä, kun on sheltiksi synnytty. Kuono minulla on kyllä jo pidempi kuin Vikillä, joten Vikistä olen menossa ohi, se on ihan varma se.
Shelttisiskoni Fiia on muuten myös avannut blogin. Hän lähetti minulle äsken linkin sinne ja kävin jo kurkistamassa niitä kuvia. Fiia on minua isompi, mutta niinhän se oli siellä emon luonakin. Fiian blogiin pääsee tästä.
