Tänä viikonloppuna oli taas edessä uusi kokemus. Sisko vei minut alakerran suihkuhuoneeseen ja sitten alkoi tulla vettä päälle. Seuraavaksi tuli omituisen hajuista ainetta ja sitten taas vettä. Lopuksi minut vielä kuivattiin pyyhkeeseen. Tuntui niin kuin minusta olisi tullut sen käsittelyn jälkeen entistä kapeampi. Ja minne katosi se tuttu koiran haju?
Tassut muuttuivat suihkussa taas valkeiksi. Ne olivat välillä jo aika harmaat kuralätäköissä kävelyn jälkeen. Ulkona on nimittäin tapahtunut muutos. Maa ei enää olekaan kokonaan valkoinen, vaan siellä täällä on näkyvissä mustaa maata ja isoja lätäköitä. Niihin vesilammikoihin tällainen pieni poika melkein hukkuu.
Kotiin tultua on sitten mukava hypätä sohvaa vasten ja kuivata siihen tassut. Ihmettelen kyllä, miksi mami aina kieltää sen ja käskee menemään alas. Mutta minä olen sinnikäs ja yritän aina uudelleen.
Olen kasvanut hyvää vauhtia. Taktiikkani kasvuhommissa on sellainen, että syön oman kipponi tyhjäksi niin nopeasti kuin ehdin. Sitten ryntään Vikin kupille tarkistamaan, onko Vikillä vielä naksuja jäljellä ja nappaan ne omaan suuhuni. Emmekös me olekin jo melkein samankokoisia, Viki ja minä?
Olemme Vikin kanssa kehittäneet uuden tavan ottaa mittaa toisistamme, nimittäin vetoleikin. Toinen meistä vetää kettua toisesta päästä ja toinen toisesta. Se on hävinnyt, joka päästää ensimmäisenä irti. Yleensä Viki luovuttaa jossain vaiheessa, joten minä selviän leikistä voittajana.
Tänään Viki ja minä olimme ulkoilemassa naapurin pentukoiran kanssa. Se poika haastoi minua välillä ihan kunnolla, mutta uskalsin minäkin sille vähän haukkua. Hauskaa meillä kuitenkin oli, kun kirmattiin kolmistaan metsässä ja pellon reunalla. Sisko ja sen kaveri olivat siellä mukana, ja me saimme juosta vapaina. Viki ei oikein meinannut jaksaa meidän nuorten poikien tahdissa, oli meillä sen verran kova vauhti.
Päivä- ja iltakävelyllä vastaantulevat koiranomistajat nimittävät minua yleensä edelleenkin vauvaksi ja alkavat leperrellä. Se minua vähän jurppii, kun enhän minä enää ole mikään vauva, vaan aika iso poika. Painoakin on kertynyt jo 3,9 kiloa.
Olen alkanut ulkoilla yhdessä Vikin kanssa. Samalla aikaa, kun Viki astuu muutaman rauhallisen askeleen eteenpäin, minä ehdin ottaa monta juoksuaskelta eri suuntiin ja vielä käydä näykkäisemässä Vikiä turkista. Kyllä sitä ehtii, kun on tarpeeksi nopea.
Tällä viikolla kävin rokotuksessa. Siellä on niin hyvät naksut tarjolla, etten loppujen lopuksi edes huomannut koko piikin pistoa. Eläinlääkärillä kannattaa käydä useamminkin, ihan niiden naksujen takia. Lisäksi matkan varrella sain monet kehut. Jokainen vastaantulija kysyi ikääni ja pysähtyi rapsuttamaan. Eläinlääkärin puntarin mukaan painoni on nyt 3,3 kiloa.
Meillä tulee Vikin kanssa aika usein sellainen iltavilli, että me alamme juosta täysillä toistemme perässä pitkin taloa. Seinän kohdalla tehdään äkkikäännös ja sitten taas takaisin sängyn alle ja sieltä olohuoneeseen. Siinä ei hitaammat pysy perässä.
Eilen sattui erikoinen tapaus. Nimittäin lumet tippuivat katolta. Se oli niin kova rysähdys, että minun piti juosta vikkelästi tuolin taakse piiloon. Onneksi minulla on täällä sellainen turvapaikka. Kurkistin sieltä sitten varovasti, mutta onneksi maailma näytti olevan entisellään ja siskokin vaikutti ihan rauhalliselta. Ei siis hätää.
Tänään kävin retkellä mummon luona. Ensin ajeltiin autolla ja sitten mentiin kolisevalla hissillä. Mummolla piti nuuskia tarkkaan joka nurkka, kun siellä oli niin paljon outoja hajuja. Siellä oli myös sellainen kaappi, josta näkyi ihan samannäköinen jeppe kuin minä, mutta ei se tullut sieltä kaapista pois, vaikka kuinka raavin sitä. Kumma tyyppi.
.JPG)